Olen aina henkilökohtaisesti pitänyt junamatkailusta. Siinä on kerta kerran jälkeen uutuudenviehätys kun katseleepi uusia maisemia jotka menevät ohitse (itselleni henk. koht. kelpaavat aivan vanhatkin, jo kertaalleen nähdyt, maisemat yhtä hyvin)
Siinä sitä istuu penkillä lämpimästi sisällä katsellen kun puut ja ihmiset ja rakennukset vilisevät silmien ohitse. Siinä voi villin mielikuvituksen omaava henkilö Y vaikka keksiä ajankulukseen ja huvikseen näistä ihmisistä erilaisia tarinoita (vaikka vanhasta parrakkaasta miehestä loihtia sielunsa silmin eteensä kuvan vanhasta KGP:n agentista joka on täällä meidän kotomaasamme paossa kommunismin yhä jylläävän ikeen alta (ja turha tulla minulle väittämään ettei komunismia enää ole, minä kyllä tiedän totuuden kun sellaisen näen!) ) ja vanhoista rakennuksista miettiä että mitäpä on tuokin vanha tehdas sylkenyt sisuksistaan maailmalle, vaikkapa lentokoneiden potkureita taikkapa siipiratasmuttereita teidänkin entisien naapureidenne polkupyörän pyöriä paikallaan pitämään.
Jos taas on hieman nuivemmalla mielikuvituksella siunattu henkilö, niin siinähän voi vaikka kauniita suomen maisemia ihastella, laskeskella mökkejä pellolla (junaradatkin joku fiksu virastomies aikoinaan keksi rakentaa pitkin metsiä ja peltoja, jottei se liialla metelillä ihmisiä ja näiden kaiken karvaisia lemmikkejä ja sukulaisia (naapureista puhumattakaan) pelottelisi liialti metelillään) tai vaikkapa sitten vain mennä istumaan, nykyään lähes jokaisesta junasta löytyvään, ravintolavaunuun ja nauttia siellä vaikka tuopillisen hyvää oltta tahi syödä sämpylän. Kaiken kaikkiaan ovat mainioita välineitä nuo junat! Maamme ahkerat ja loputtomat puurtajat. (vaikkakin ravintolavaunun hinnoista voisi joku pihempi henkilö älähtää, niin en minä tietenkään, kun en pihi ole sitten alkuunsakaan en!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti