Tämä oli taas sellainen päivä, jona toivoin ihmiskunnalle vähemmän kuin mitä se on jo saanut. Taas kerran kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta koska pidän kirjoittamisesta, kerron myös ne sanat.
Tampere oli tapansa mukaan kaunis ja sää lämpimän aurinkoinen, jonka pystyi synkeyttämään enää itsekäs, alkukantainen ja valloittavan laiska olento, suomalainen mies.
Tämä evoluution huipulla oleva, oman itsensä herra, ajaa paikallisen suurehkon kauppakompleksin huomaan uudehkolla Mercede Benz C200 coupellaan. Kyseisen ostoshelvetin ovat insinöörit aivot sauhuten miettineet ja piirtäneet suuren määrän parkkipaikkoja, jotka työmiehet sitten leipänsä eteen ovat asvaltilla toteuttaneet ja kauniisti merkiten maalanneet.
Vaan riittääkö tämä meille? Ehkei paikkoja olekaan tarpeeksi? Matkakin on niin kovin pitkä tuolta parkkipaikalta, peräti toistakymmentä metriä jos sattuu olemaan ruuhkainen päivä! Näin uumoilimme erään viehättävän rouvan kanssa, samalla katsoen kuinka tämä neandertaali vaappuu pullokassi heiluen kauppaan, jättäen uljaan rautaheponsa, mihinkäs muuallekaan kuin parkkeeramisen kieltävälle paikalle, nokka invalidipaikalle ja perä ahtaalle sisäänkulkureitille.
Mieleni teki taputtaa miestä olalle ja kysyä, että rikotaanko selkäranka nyt vaiko takaisin tullessa, että saat sitten ihan laillisesti ja vieläpä kokonaan parkkeerata sen velkapeltisi siihen invalidiruutuun, ettei tarvitsisi tuollain puolitiehen jättää.
Mielessäni pyöri vain vanhan englantilaisen komediasarjan repliikki; "However, I am a busy man and I can't be bothered to punch you at the moment. Here's my fist. Kindly run towards it as fast as you can."
Oh wow, kyllä sitä kaikenlaista typeryyttä näkyy.
VastaaPoistaPs. Repliikkilainaus oli aivan paras, tunnistan sen mistä tahansa.